Korppiparvi ja kotka raadon kimpussa – kolmannen päivän kulttuurihistoriaa, osa 2

Posted: marraskuu 16, 2011 in Blogi
Avainsanat: , , ,

Kultakaivokselta suuntasimme kohti Pokan kylää. Matkalla näimme peräti kaksi kotkaa. Ensimmäinen lähti puusta aivan tien vierestä. Hetken kuluttua näimme toistakymmentä korppia ja kotkan aterioimassa raadolla vielä lähempänä tietä. Pysäytimme auton ja ehdimme sekunnin verran ihastella suurta petolintua, kunnes korppiparvi ja kotka kohosivat siivilleen. Jouni kertoi että vaikka silloin tällöin jotain eläimistöä näkeekin, niin tämä oli jotain poikkeuksellista.

Ajoimme reilun tunnin lumista ja liukasta tietä kohti Kitisenrantaa. Hetken näytti siltä, että ketään ei ole tulossa pysäkille ja aloimme jo naureskella touhulle. Lopulta kuitenkin talosta näkyi liikettä ja talon emäntä tuli yleisöksemme. Esitimme pari numeroa ja vastaanotto oli yllättynyt ja kiitollinen. Sitten takaisin tietä ja Tieva-baariin kahville. Suunnilleen vuosi sitten esiinnyimme tässä samaisessa ravintolassa. Kyseisestä illasta lisää, ks. aiempi merkintä.

Pokasta lähdettyämme alkoi jo hämärtää. Suuntasimme kohti Sirkkaa ja viimeistä etappia. Matkalla oli vielä muutama pysäkki, joissa kaikissa esiinnyimme asiakkaille.

Piristyimme hieman loppua kohti. Viimeisenä tuli Sirkan pysäkki, missä meillä oli maanantain Alakylän koulun ohella suurin yleisömme. Paikalla olivat myös kunnanjohtaja sekä kulttuurisihteeri. Saimme tunnustuspalkintona kumpikin villalapaset. Pienen encoren jälkeen kasasimme kamat ja Jouni ajoi meidät takaisin kirjastolle. Vajaa neljäkymmentä esiintymistä kokeneempina starttasimme Miikan kanssa kohti Rovaniemeä.

Kiertueesta jäi kaiken kaikkiaan erittäin hyvä mieli. Vaikka välillä kahdeksantuntiset pitkät ja pimeät päivät lukuisine esiintymisineen tuntuikin raskaalta, niin jokainen vilpittömästi innostunut asiakas palkitsi kiitoksillaan. Tällaista ei ole ehkä ennen tehty, mutta kokemuksemme mukaan tällaista kulttuuria kannattaa tehdä jatkossakin. Kiitokset vielä Kittilän kulttuuritoimelle, kirjastolle ja virtuoosimaiselle kirjastoautonkuljettaja Jounille sekä kaikille lainaajille. Nyt päätä tyynyyn ja kohti uusia vastoinkäymisiä.

- Juha

Kommentit
  1. Pölös-Harri kirjoitti:

    Hyvältä näyttää, pojat! Toivottavasti kuulostikin… Kotkan näkemisestä oon kyllä kade.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s